perjantai 29. tammikuuta 2016

Agilitytreenit 28.1.2016


Vihdoin pakkaset hellittivät ja päästiin taas treenailemaan, tällaiset radat tällä kertaa vuorossa. Kakkoshypyn jälkeen oli oikein ansa jossa koira mieluusti painattaisi eteenpäin seuraavalle hypylle. Oli kuitenkin hienoa huomata että kas, Taimihan lukeekin mun kroppaa ihan hyvin ja kääntyy, kun vaan osaan sen sille näyttää! Pujottelua otettiin erikseen, radan pätkänä se ei mennyt koska oli niin pimeässä kohdassa, mutta toisesta suunnasta lähetettynä meni hyvin. Pujottelun suhteen minulla on hieman uudet kuviot mielessä, niistä lisää myöhemmin.



Ratapätkien jälkeen otettiin keinua ja pussia erikseen. Keinu menee oikein hienosti, Taimi kuuntelee ja hidastaa hyvin ja antaa keinun laskeutua alas ennen kuin jatkaa matkaa. Pussi sen sijaan ei ota sujuakseen. Otettiin taas lelulle syöksymistä niin, että kouluttaja piti pussia ylhäällä ja heitti myös lelun. Pari kertaa päästiin niin, että pussi laskeutui jo vähän Taimin päälle sen syöksyessä läpi, mutta yhtäkkiä Taimi sai selvästi tarpeekseen ja meni jotenkin lukkoon kuin ihmetellen, mikä ihme selkään osui. Ääh! Välillä lenkillä ollessa Taimi väistää selkään osuvaa hihnaa, eli selvästi välillä arastelee jotain selkään osuvaa, vaikka yleensä ei. Toivottavasti saadaan joskus tämäkin juttu ratkottua.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Miten koira vetää haalarin päälleen?

Miten Taimi vetää päälleen trikookalsarit, joissa ei ole vetoketjua tai muuta kiinnitystä selässä? Kas näin se tapahtuu.

Puku ilman koiraa. Kaula-aukko vasemmalla, oikealla käsi pilkistää aukosta, joka jää koiran takajalkojen väliin.

Pukuun pujottaudutaan takajalkojen väliin jäävästä aukosta. Sisään siis ja pujotetaan pää ulos kaula-aukosta.

Seuraavaksi etujalat lahkeisiin, kumpikin mieluusti omaansa.

Suoristetaan puku taakse.

Takajalat omiin lahkeisiinsa ja kas, kalsarityyppi on valmis!


Riisuminen lähtee tottakai takaa, ensin takajalat pois lahkeista. Seuraavaksi rullataan puku mahdollisimman lähelle niskaa, vedetään puku pään yli ja lopuksi koira astuu lahkeista ulos.

Erilaiset haalarit ovat viime päivinä olleet meilläkin suosittuja vaatteita, kun pakkanen on paukkunut niin kovana. Odottelemme jo innolla kelien lauhtumista, että päästäisiin taas agilityn pariin.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kootut agilitytreenit

Luulin julkaisseeni jo aiemmin suorittamiamme agilitytreenejä kesältä ja syksyltä, mutta ajatuksen tasolle on näköjään jäänyt. Tässä siis osa harjoituksista, joita olemme alkeis- ja alkeisjatkokurssilla tehneet. Syksyllä olen kyllä kuvannut monta rataa puhelimella, mutta kun en heti treenin jälkeen ole piirtänyt rataa, on rata sitten unohtunut. Tässäkin täytyy tsempata jatkossa ja kirjoittaa pieni raportti joka treenistä, niin jää itsellekin hyvä päiväkirja luettavaksi.

14.7.

21.7.

28.7.

4.8.

4.8.
 
11.8.
 
18.8.
 
18.8.
 
18.8.
 
25.8.
 
29.10.
 
5.11.
 
5.11.
 
 10.12.
 

Hupsis, 2015

Otetaanpa nopea katsaus meidän loppuvuoteen ja ensi viikolla pyhä uudenvuodenlupaus, että jatkossa blogi päivittyy säännöllisesti ainakin agilityjutuilla.

Tänään 27.12. käytiin kipittelemässä ensimmäiset "oikeat" epiksemme RimAn kisoissa. Otettiin kaksi starttia samalle radalle, ensimmäinen meni ihan päin honkia, Taimi mm. juoksi ensimmäisen hypyn ohi kaksi kertaa ja muutenkin otti omituisia spurtteja. Toiseen starttiin Taimi löysi korvat jostain ja rata meni näin hienosti:

Jos molempien starttien ajat olisi laskettu mukaan kisaan oltaisiin päästy palkintopallille. Ei siis hullummin. :)

Näyttelyissäkin loppuvuosi meni mukavasti.

3.10. Hämeenlinna RN, tuomari Kristin Kerem: JUN ERI/1 SA PN2 VASERT
5.12. Helsinki Winner, tuomari Tuula Plathan: JUN ERI/1 SA SERT HEJW-2015
6.12. Voittaja, tuomari Gavin Robertson: JUN ERI



Alemmasta kuvasta kiitos Linda Toivonen.

Seuraava näyttelykoitos on 16.1. Turussa, jossa tuomarina Norjasta Kari Granaas Hansen. Sen jälkeistä näyttelykalenteria en ole vielä pohtinut, mutta eiköhän sieltä Lahti ja Tampere KV lähellä olevista näyttelyistä ainakin valikoidu. Kesän tullen viikonloput ovatkin kiireisiä, kun näyttelyiden lisäksi tarkoitus on startata sekä maastojuoksu- että agilitykisaura ensi vuonna. Saa nähdä miten saadaan aika riittämään. :)

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Loppukesän näyttelykuulumisia

Kylläpä sitä ollaankin oltu laiskoja blogin suhteen. Tuttu linja pitää siis. :D Tällä hetkellä ollaan agilitysta tauolla, kesäkausi loppui ja talvikauden alkuun on muutama viikko. Saisinkohan otettua itseäni niskasta kiinni niin, että talvikauden alkaessa saisin kirjoitettua joka treenin jälkeen raportin tänne? Kesäkaudenkin treeneistä on raportteja olemassa, en vain ole saanut niitä vielä kasattua. Täytyy koittaa tehdä jokin kooste ennen kuin talvikausi alkaa.

Palataan kuitenkin hetkeksi näyttelyiden pariin, meillä on ollut tässä pienimuotoinen putki niiden suhteen meneillään. Tulokset näyttävät tältä:

30.8. Janakkala
Tuomari Tapio Eerola


Kuva: Sinikka Morander

"Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Kaunis pää. Silmät, korvat ja purenta ok. Oikea rintakehän leveys, syvyys ja pituus. Hieman pystyt olkavarret. Erinomaiset takakulmaukset. Epävakaat etuliikkeet. Oikea ylälinja seistessä ja liikkeessä. Keskipitkät askeleet."

ERI/2 SA PN4 varaSERT

6.9. Tampere
Tuomari Steven H Seymour, UK



"Elegant feminine bitch in lovely condition. Good eye expression. A little weak in underjaw. Excellent ribcage. Lovely underline. Nicely balanced topline and good strong loin. A little weak in rear, lovely profile gait, keeps good topline and tailcarriage."

ERI1/ SA PN3 SERT

12.9. Porvoo
Tuomari Rainer Vuorinen



"Viehättävä nuori koira. Erinomaiset mittasuhteet. Peittää riittävästi maata. Hyvä pää, silmät ja korvat. Keskipitkä kaula. Lyhyt, tiivis lanneosa. Hienot käpälät. Hyvät liikkeet."

ERI/2 SA PN3 varaSERT

Eipä siis lainkaan hullummin, alkoi meillekin vihdoin niitä SA:ta tippua. :) Sertitilikin tuli avattua komeasti Tampereella Kauppi Kekreillä. Syksylle ei olekaan niin kovasti näyttelyitä suunnitteilla, ajateltiin käydä enää 3.10. Tuulos ja sen jälkeen Messari. Mahdollisesti molemmat päivät, mikäli omistaja raaskii molempiin ilmoittaa. :D Mutta kerrankos sitä, junnuikäisenä.

lauantai 22. elokuuta 2015

Mätsärimenestystä

Olemme Taimin kanssa käyneet tällä viikolla kahdessa mätsärissä melko mukavin tuloksin. Torstaina 20.8. suuntana oli Kanta-Hämeen Mäyräkoirakerhon mätsäri, tänään 22.8. Hämeen Hakukoirien mätsäri, ja molemmista Taimi poistui BIS-voittajana. Hieno napero!


torstai 13. elokuuta 2015

Juoksijan alku

Taimi on kesän aikana aloitellut myös oikeita vinttikoirien juttuja eli juoksutreenejä. Heinäkuun puolivälissä kävimme Kaupissa ihmettelemässä ensimmäistä kertaa käsiviehettä, se meni oikein hienosti. Ylempi video on tästä kerrasta ja siinä näkyy molemmat vedot. Ensimmäisellä kerralla Taimi ei oikein uskaltanut retuuttaa viehettä kun oli vieras vieheenvetäjä, mutta toisella kerralla sekin sujui jo hienosti ja Taimi näytti oikein kunnon tapporavistuksia.



Alempi video on heinäkuun lopulta Hyvinkäältä, jolloin Taimi pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa sekä maastojuoksua että moottorivieheen perässä juoksemista. Hienosti meni. :) Taimi pääsee starttaamaan maastokisoissa vasta ensi vuonna, joten säästän seuraavan maastotreenin ensi vuodelle, silloin Taimi saa juosta parin kanssa. Liikaa en halua maastoa treenata ettei Taimi ala oikoa, eikä ylenmääräiselle treenille tämän suorituksen perusteella ole tarvettakaan.



Ratatreeneissä olemme käyneet muutaman kerran ja Taimi on joka kerralla juossut avoimen kopin läpi. Seuraavalla kerralla pääsemme toivottavasti jo sulkemaan etuveräjää. Saa nähdä tulemmeko kilpailemaan koskaan radalla, mutta koejuoksuja voisimme ainakin koittaa saada kasaan.

Taimi kävi virallisessa mitassa pian ensimmäisen syntymäpäivänsä jälkeen ja mitta näytti lopulta mukavat 46,2 cm.